Jäähyväisten aika

On hyvästien aika. Ainakin hetkeksi.

Haikein mielin joudumme ilmoittamaan, että yritystoimintamme osoitteessa Aleksanterinkatu 28 loppuu syyskuun aikana. Lopettaminen, valitettavasti konkurssin kautta, on monen tekijän summa. Se on samalla monen yrittäjän suurin pelko ja ehkä juuri siksi se on käytävä läpi. Jotta tietää, että tästäkin voi loppujen lopuksi selvitä ja jatkaa elämää uusien oppien kanssa. Häpeän ja epäonnistumisen tunteet on käytävä läpi. Sitä miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin. Varmasti monia asioita, mutta apukeinot ja oman jaksamisen rajat tulivat vastaan. Omaa terveyttään ei kannata uhrata, joten tämä on ainoa mahdollinen ja oikea ratkaisu. Konkurssi-sana saa ihmiset kavahtamaan ja ymmärrämme hyvin miksi. Koemme kuitenkin, että tämäkin on asia, mistä pitäisi pystyä puhumaan avoimemmin.
Aloitimme toimintamme 8.6.2015 nimellä Keidas by Lumo. Uudistus Keidas by Lumosta Siroksi ja Ekokampaamo Kiteeksi tehtiin tänä keväällä ja olemme olleet uudistuksesta enemmän kuin innoissamme. Se kuitenkin tapahtui nyt jälkeenpäin katsottuna liian myöhään. Siro on otettu vastaan aivan upeasti ja tämän kaltaiselle myymälälle on ehdottomasti kysyntää. Koemme edelleen, että se on tulevaisuuden suunta ja seisomme edelleen arvojemme takana 110%. Voi siis olla, että pienen hengähdystauon jälkeen Siron tarina jatkuu vielä uudessa muodossa.
Emme tiedä, kuinka voisimme kiittää tarpeeksi kaikkia teitä ihania asiakkaita, jotka olette meillä vierailleet ja tukeneet tässä neljän vuoden aikana. Meillä on alusta saakka ollut maailman parhaat asiakkaat ja tätä työtä on ollut aivan uskomattoman ihanaa tehdä teidän ansiostanne. Kaikki upeat kohtaamiset vetävät sanattomaksi ja emme voi sanoa muuta kuin kiitos kiitos kiitos! <3 Toivottavasti näemme vielä!

Myymme loput tuotteet pois -40% alennuksella viikolla 38. Olemme avoinna ma-pe 12-18, ja mahdollisesti vielä seuraavallakin viikolla mikäli tuotteita riittää. Myös suuri osa kalusteista ja somisteista on myynnissä. Olisi aivan ihanaa nähdä Sinut vielä!

Lisää artikkeleita: